torn - natalie imbruglia

So I guess the fortune teller's right
I should have seen just what was there and not some holy light
But you crawled beneath my veins and now

I don't care
I have no luck
I don't miss it all that much
There's just so many things that I can't touch
I'm torn

I'm all out of faith
This is how I feel
I'm cold and I am shamed lying naked on the floor
Illusion never changed into something real
I'm wide awake and I can see the perfect sky is torn
You're a little late
I'm already torn
Torn

lääkäri veikkaili et mulla vois olla epävakaa persoonallisuus.
se sopis kyllä aika pelottavankin hyvin kuvaamaan mua:

Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivän henkilön pettymysten sietokyky on alhainen. Minäkäsitys voi olla pirstaleinen. Tämä ei tarkoita välttämättä klassista "monta minää" -asetelmaa, vaan yksinkertaisesti henkilö ei ole sinut itsensä kanssa, kärsii omasta itsestään, ei hahmota itseään. Käytännössä henkilön itsetunto on sairaalloisen alhainen, hän ei kestä konflikteja, kritiikkiä (tai pahimmillaan minkäänlaista keskustelua) tai hän mahdollisesti kieltää itsensä täysin ja toivoo jatkuvasti olevansa joku muu. Tilaan liittyy myös psyykkisten hallintakeinojen vaillinaisuus ja yksilön toiminnan impulsiivisuus ja joustamattomuus. Normaalisti ihminen hallitsee tunteitaan siinä määrin, että pärjää arkielämässä.


Tyypillistä epävakaata persoonaa vaivaa pikemminkin negatiivinen elämänkuva kuin unen ja toden sekoittuminen. Henkilö kärsii tarpeesta paeta todellisuutta ja itseään (kokee elämän masentavana ja vastenmielisenä, voi olla itsetuhoisia ajatuksia tai tekoja), vaikeudesta kestää pettymyksiä ja voimakkaasta pelosta muutoksia kohtaan. Henkilöllä voi tästä huolimatta olla täysin toimiva todellisuudentaju ja toimiva logiikka. Hän saattaa tiedostaa vaikeutensa täysin, mutta ei kykene tekemään asialle mitään.

hoidosta:

Häiriöstä jää joitain jälkiä persoonaan todennäköisesti koko iäksi. Sen kanssa on opeteltava elämään. Oleellisinta on, että häiriöön liittyvää masennusta, ahdistusta ja pelkoja hoidetaan, jolloin koko häiriön vaikutus pienenee ja henkilö voi kyetä normaaliin elämään. On tärkeää oppia taistelemaan neuroosejaan vastaan, mikä on aluksi vaikeaa: joutuu jatkuvasti vastustamaan omia ajatuksiaan, joita on totellut koko elämän. Ajan myötä ja oikeanlaisessa hoidossa tämä käy kuitenkin helpommaksi.

whii.

lääkärin antaman lappusen mukaan tämäntyyppiseen häiriöön voi juuri liittyä vielä alkoholin väärinkäyttöä ja syömishäiriötyyppistä käyttäytymistä. scarily accurate. ärsyttää ja ihastuttaa.

oon tänää ollut lääkärillä, sitten syönyt jogurttirusinoita jonkinlaiseen ahdistukseen, nukahtanut, juonut punaviiniä ja käynyt ystävän luona kyläileen ja juomas siideriä ja nyt makaan tässä ja arvon et jaksanko katsoa junon nyt vaiko vasta aamulla. komedia ei ehkä nyt jaksattais. tai sit ehkä kuitenkin.


koska en oo täysin paskana.

koska en kuitenkaan enää ole siinä tilassa missä olin kun aloitin tän blogin kirjoittamisen - ihan luovuttanut siis. muistan hämärästi kuinka kamalaa ja pelottavaa eläminen silloin oli. ja pelkään yli kaiken että joku päivä herään siihen oloon uudelleen. vihaan ja halveksun itseäni edelleen, eikä eläminen suju vieläkään niinkuin kuulemma pitäis, mut kyllähän asioiden on pakko olla paremmin jos en nyt enää ajattele itsemurhaa/tuhoa joka hetki. enkä tiedä haluanko kaivella näitä asioita sen syvemmälle, koska siitä voi tulla rumaa jälkeä.

siinäkin mielessä karkaaminen ulkomaille (missä mun sydän on) olis niin hyvä ratkaisu. koko maallinen omaisuus rahaksi, loput roskiin ja sanoa sayonara kaikelle mikä on niin tuttua ja puuduttavaa ja ahdistavaa. leap of faith. lääkäri sanoi että ei missään nimessä suosittele sitä mulle. sitä enemmän mä sitä haluan.

olis helpompi olla vielä nii paskana ku tämän kevään olin. ei tarvis tehdä mitään koska ei yksinkertaisesti pystyis. sängynpohjalla omassa turvassa. valot pois ettei maailma näe et sä oot hereillä. savuke palaa pimeässä, väsynyt käsi jaksaa vielä kaataa punaviiniä lasiin. ansaitsisin sen ! ei kaikki ne hyvät ihmiset jotka on sielä pohjalla nytkin, juuri samalla hetkellä ku mä ja mun turpea vatsani makoillaan tässä eikä me haluta tappaa itseämme kuin ihan vähän vaan. hellästi.
mä voisin ottaa sen.
koska oon p a h a.

(ja kyllä, mä tasan tiedän mistä tää mun "pahuuden kokemus" tulee. enkä mä halua puhua siitä koska silloin mun pitäis kai itkeä. ja mä en enää itke. enkä varsinkaan aio itkeä sitä missään akuuttityöryhmässä joka vaihtuu joka tapauksessa kesän jälkeen ja vaikka siis päättäisinki jäädä suomeen nii sit mun pitäis alkaa koko juttu alusta. eli this case is closed for now and when it comes to me i don't really care if it stays like this forever.)