fatima tietää, etteivät he muuta mieltään. he menevät asemalle mikäli hän ei mene.vaikka miten olisi uhkarohkeaa hortoilla useita päiviä samalla asemalla. vaikka heitä odottaisi siellä kokonainen kyttien kulkue. menevät. koska he ovat saaneet sen päähänsä.
mua vähän pelottaa. pelkään maailman eniten sitä et oon väärä. ja pelkään aina, poikkeuksetta, tekeväni kaiken väärin ja pilaavani kaiken. humalassa pelkään vähemmän, mut darrassa kompensoin sitä vihaamalla itseäni entistä enemmän. nytkin pelkään et paras ystäväni vihaa mua. koska oon nii jumalattoman väärä, läpimätä.
ja haluaisin muuttua. haluaisin lakata pyytelemästä anteeksi olemassaoloani ja ottaa yhteiskunnassa sen tilan jonka mun läski perseeni vie. haluaisin oppia olemaan välittämättä muiden mielipiteestä ja olla se ihminen joka uskallan muutaman lasillisen jälkeen olla. tai silloin kun täytyy leikkiä vahvempaa kuin olenkaan. haluaisin olla se ihminen, mutta ilman sitä itseni soimausta ja ruoskintaa jälkeenpäin.
lupaan itselleni.
lupaan, että välitän vähemmän.
lupaan nauraa just niin äänekkäästi kuin mua naurattaa.
lupaan pukea ne vaatteet aamulla joissa mulla on hyvä olla.
lupaan että en tee enää päätöksiä muiden mielipiteiden nojalla.
lupaan opetella pitämään tästä ruumiista kunnes se on parempi.
lupaan etten enää vihaa itseäni tehtyjen tyhmyyksien perusteella.
lupaan muistaa et se olen vain minä.
lupaan olla just niin hullu kuin olen.
eikä lopulta ketään kiinnosta tässäkään kaupungissa. joo aina löytyy tuomitsijoita, mut niin niitä löytyy nytkin, aina teen jotain väärin. aina pelkään toruja. aina tiedän olevani väärä ennen kuin kukaan edes ehtii sanoa sitä. uskaltaisinpa vielä joskus (mieluummin pian) sanoa niille kuinka vähän niiden sanat mulle merkitsee ja tarkoittaa sitä. voisinpa tuntea itseni ehjäksi ja niin kokonaiseksi etten tarvitse muiden hyväksyntää joka helvetin askeleelle jonka otan. en hiipis käytävissä, en pyytelis anteeksi, en naurais huonoille vitseille, en häpeäis mustelmia ja arpiani.
taisin tulla uhmaikään.
ja haluaisin muuttua. haluaisin lakata pyytelemästä anteeksi olemassaoloani ja ottaa yhteiskunnassa sen tilan jonka mun läski perseeni vie. haluaisin oppia olemaan välittämättä muiden mielipiteestä ja olla se ihminen joka uskallan muutaman lasillisen jälkeen olla. tai silloin kun täytyy leikkiä vahvempaa kuin olenkaan. haluaisin olla se ihminen, mutta ilman sitä itseni soimausta ja ruoskintaa jälkeenpäin.
lupaan itselleni.
lupaan, että välitän vähemmän.
lupaan nauraa just niin äänekkäästi kuin mua naurattaa.
lupaan pukea ne vaatteet aamulla joissa mulla on hyvä olla.
lupaan että en tee enää päätöksiä muiden mielipiteiden nojalla.
lupaan opetella pitämään tästä ruumiista kunnes se on parempi.
lupaan etten enää vihaa itseäni tehtyjen tyhmyyksien perusteella.
lupaan muistaa et se olen vain minä.
lupaan olla just niin hullu kuin olen.
eikä lopulta ketään kiinnosta tässäkään kaupungissa. joo aina löytyy tuomitsijoita, mut niin niitä löytyy nytkin, aina teen jotain väärin. aina pelkään toruja. aina tiedän olevani väärä ennen kuin kukaan edes ehtii sanoa sitä. uskaltaisinpa vielä joskus (mieluummin pian) sanoa niille kuinka vähän niiden sanat mulle merkitsee ja tarkoittaa sitä. voisinpa tuntea itseni ehjäksi ja niin kokonaiseksi etten tarvitse muiden hyväksyntää joka helvetin askeleelle jonka otan. en hiipis käytävissä, en pyytelis anteeksi, en naurais huonoille vitseille, en häpeäis mustelmia ja arpiani.
taisin tulla uhmaikään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti