kuole hiljaa - irina

sinua katson kauemmin kuin koskaan
syvemmälle kuin koskaan aiemmin
kävelet kanssani tumman virran rantaan
annamme kuljettaa sen meidät pois


oli pakko lähteä, en osaa enää nukkua.
vaikka sen vieressä on mun ainoa turva.
koko maailmassa.
ainoa paikka missä on hiljaista,
missä voin olla ja hengittää.

mutta en ansaitse.
mun täytyy hajota.
mennä kokonaan palasiksi
että voin eheytyä joku päivä.
olla kokonainen minä.

tai sitten kadota
lakata viemästä muilta
kaikkea sitä hyvää minkä otan.
otan kysymättä ja nauran
jonkun muun naurua.

haluaisin pystyä olemaan hyvä
tekemään hyvää ja parantamaan.
en tajua näitä sairaita ajatuksia
näennäisesti hyvässä elämässä.
vihaan niin itseäni.

ja jokainen teksti sanoo samaa,
en pysty ilmaisemaan itseäni,
en luomaan mitään uutta.
olen vain tässä
pysähtyneenä.

en enää muista syödä,
mua pitää ruokkia.
ja olen silti niin suuri,
valtava. en pieni,
niinkuin se sanoo.

en ihanakaan.
niinkin se sanoo.
en vaan voi tajuta.
sanoi äsken kun hiivin pakoon.
mitä voisin siihen vastata ?

en ole
etkö sinä näe kuinka paha
ja kamala
ja oksettava
halpa huora
minä olen !
irrota minusta
ennenkuin minä teen sen
ja kun minä teen sen
niin se sattuu
koska osaan vain pahaa !
ja etkö sinä näe
että minun ihoni
on jo merkitty
ja ne merkit ovat minun todellisuuttani
maailmaa jonne en ikinä päästä
vaikka voin raottaa verhoa
sen verran
että sinua kuvottaa.
ja sinä luulet kuulleesi aitoa naurua
mutta sekin on valhetta
koska minun nauruni on kuollut.
enkä minä henno paljastaa sitä.
koska sinun pitää saada uskoa
että on vielä mahdollista elää.

tämä hetki on suvanto,
josta en haluaisi lähteä.
mutta tiedän että ennen pitkää
myrsky saavuttaa
ja hukuttaa taas.

ja jos en muuta hyvää osaa
niin aion ainakin
olla viemättä ketään mukanani
pohjaan.